Opiskelijoiden futiksen SM-kisat

huhtikuu 24, 2010

22.4

Futiksen SM-kisat Jyväskylässä.  Pelit pelattiin meijän luokan pojista koostuneesta joukkueesta ja rentosarjassa (1x25min).  Alkulohkossa voitettiin voitettiin kaikki kolme peliä selvin numeroin ja hienoja tilanteita oli jokaisessa matsissa. Jokaista matsia ennen alko vatsassa tuntua pieni jännitys, joka kuitenkin hävisi kun tuomari puhalsi pilliä matsin alussa.

23.4

Turnauksen toinen päivä, jolloin pelattiin sijoituspelejä.  Ensimmäinen peli oli todella tasainen ja päättyi ajan loputtua tasatilanteeseen, joka ratkaistiin rankkareilla. Valitettavasti vastapuolen joukkue sai yhen maalin enemmän ja peli oli hävitty. Ei se kuitenkaan lopuksi hirveästi haitannut, koska loput kaksi muuta peliä voitettiin.  Hyvä turnaus ja ens vuonna tavoitteena voittaa turnauksen rentosarja !

18/4/2010 Telinevoimistelu

huhtikuu 18, 2010

Alussa lämmöt päälle juoksulla, karhukävelyllä, hypyillä ja askelkyykyillä.  Permannolla kärrynpyöriä (myös yhen käden kärrynpyörää), käsilläkävelyä ja puolivolttia monttuun. Sen jälkeen hyppyharjoituksia ja niiden alastuloja. Huonosta alastulosta 10 punnerrusta eli jokaisella hypyllä tein punnerruksia 10/10/10/10

Loppuun venyttelyt.

90min

17/4/2010 Kahvakuulailua

huhtikuu 17, 2010

Alkuun punnerruksia eri leveydellä 12/17/13/13/17

16kg tempauksia 3x2min

Yhen käden työntöjä 4min ja 5min

n.45min

15/4/2010 BJJ

huhtikuu 15, 2010

Knee on belly-liikettä  treenattiin. Side mountista knee on belly, kääntöjä ja puolenvaihtoja.  Side mountista knee-on-belly ja armbaria.

Mä yritän sanoa ne liikkeet oikein mutta jos tulee virheitä, niin laittakaa se kokemattomuuden piikkiin:)

60min

14/4/2010 Kahvakuulaa

huhtikuu 14, 2010

16kg 2x4min settiä yhen käden LC
24kg työntöjä ja heilatuksia yhellä ja kahella kädellä. Loppuun plankkeja eteen ja sivulle.

10/4/2010 BJJ

huhtikuu 12, 2010

peruslämmöt päälle ,jonka jälkeen harjoiteltiin armbaria, triangelia ja jotain kolmatta lukkoa minkä nimeä en nyt muista.
Loppuun pienet positionpainit.

8/4/2010 BJJ

huhtikuu 11, 2010

Opiskelun alussa olis vaikea saada liikunnasta kiinni mutta nyt ku kaikki on normaalisti niin ajattelin aloittaa BJJ/lukkopainin peruskurssilla.

Pienet lämmöt, armbarin treenausta. sidemountista mounttiiin ja takas.
yms.
60min

Juoksua

maaliskuu 30, 2010

30.3.2010
4km kevyttä juoksua.

Päivitystä pitkästä aikaa

maaliskuu 28, 2010

29.3
Telinevoimistelua: Alkulämmöt, permanto, rekkiä ,renkailla muscle-uppia ja muuta heiluntaa.
Loppuun vatsatreenit ja venyttelyt.

28.9.2008

syyskuu 28, 2008

Aamupäivällä n.5km juoksulenkki ja sen jälkeen kiipeilyä köyden kanssa ja leuanvetoja 4,4,4 .

Illalla: Snatch set 16kg 2x 2:00  @ 15rpm

24kg 2×1:00 @ 6 rpm

Hi- pulleja 24kg 10/10


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.